Niin se on takana ensimmäinen punktio ja voin todeta jännittäneeni sitä aivan turhaan. Toki olemme varsin erilaisia ja koemme asiat yksilöllisesti, mutta uskoisin, että kaikki meistä kuvittelevat kivut ja toimenpiteet pahemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat.
Sain Punktiota ennen suoneen vahvaa särkylääkettä, josta lupailivat minulle huppelia. Rauhoittavasta olin sanonut, etten tiedä haluanko sitä ja lupailivat vaan laittaa sen valmiiksi. Kun sitten hoitaja sanoi, että alan pistää rauhoittavaa, en kehdannut enää estelläkään. Päätös siis syntyi ihan itsestään. Ja harmikseni voin todeta, etten saanut edes sitä kahden siiderin humalaa mitä lupailivat. Oikeasti oli vain kovin hyvä, että pää pysyi kirkkaana ja olo hyvänä. Lääkitys siis varmasti toimi mahdollisimman parhaimmalla tavalla, koska haittoja ei tullut ja myöskin itse toimenpide oli varsin kivuton. Aikakin tuntui kuluvan kovin nopeasti.
Epämiellyttävää toki tuo oli, mutta keskityin vain kuulemaan yhden lauseen: "Saimme ensimmäisen munasolun!"
Samalla tuon miehen käsi olkapäälläni heräsi kyllä kaikki toiveet tulevasta. Toipumishuoneen puolella kävivät vielä kertomassa saaneensa yhteensä 6 munasolua ja siihen ajatukseen jäin lepäämään.
Tosin tietenkin sain aikaiseksi sen verran suuret iloiset itkut, että hoitaja rullaili kipulääketippaa suuremmalle luullessaan minun olevan kipeä.
Tunnin levon jälkeen lähdettiin kotiin ABC:n lounaan kautta ja kivut ovat olleet aika lailla kuukautiskipuihin verrattavissa.
Tänään vielä soittivat Taysista ja kyselivät vointia ja toivottivat tervetulleeksi perjantaina siirtoon. Vielä eivät osanneet sanoa, onko munasolut hedelmöittyneet. Toivottavasti sitä soittoa ei tässä välissä tulekaan. Pakko kuitenkin jälleen todeta, ettei kunnallisessa hoidossa ole meidän kohdalla ollut mitään moittimista. Ja toivoa meillä on, vaikka nyt ei kaikki vielä toteutuisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti